Väri-inspiraatiota

Pakko aloittaa tämä kirjoittaminen tänään vähän tunteilemalla. Eilen vaihtui se kauan odotettu vuosi ja nyt voi vihdoinkin sanoa, että muutamme tänä vuonna. Mutta enhän sitten siitäkään selvinnyt ilman haikeutta. Vietimme vuodenvaihdetta perheen kesken kotosalla ja kun kello kaksitoista katselimme taivaanrannassa paukkuvia ilotulituksia olohuoneen päätyikkunasta, mieleeni juolahti, että teen niin viimeistä kertaa. Ensi vuonna olohuoneen ikkunasta avautuu vastapäisen talon ikkunat ja ilotulituksista voi sisätiloissa kokea enimmillään niiden paukkeen. Ja sitten ajattelin, että tyttäreni eivät näe tuota samaa maisemaa vuodenvaihteessa, kuin minä nyt ja lapsuudessani. Sain nämä ajatukset mielestäni järkeilemällä, että aika harvoin viime vuosina olemme olleet vuodenvaihteessa kotona, saati sisätiloissa, joten ei se menetys nyt niin kamala ole. Sitten piti jostain kaivaa esiin kamera ja saada edes pieni hetki rakettishowta videolle... Otin siis videota, en valokuvia, mutta saadaksenne edes jonkun käsityksen maisemasta niin otin kuvan sitten vuoden ensimmäisestä aamusta.

Eli kuvitelkaa tumma talviyö ja taivaanrantaan joka puolelle paukkuvia ilotulituksia, nyyh..

No niin, ja sitten iloisempiin asioihin. En siis todellakaan ole mikään kokenut sisustaja ja oma tyyli on vielä aika pahasti hakusessa. Ajattelin nyt kuitenkin avata sitä vähää, mitä olen saanut jo päätettyä tulevan kodin sisustuksen yleisilmeen suhteen. Keittiön kaapistot, kylpyhuoneen kaakelit ja koko asunnon lattiamateriaalin valitsimme viime toukokuussa. Hitas-asunnossa noita perushintaan kuuluvia vaihtoehtoja on "huimasti": kylpyhuoneeseen vain yksi (valkoinen) ja keittiöön kaksi (valkoinen ja valkoinen)... Lattiaan valitsimme melko vaaleaa parkettia (saarni). Joten pohja muulle sisustukselle on siis vaalea. Siihen on sitten hyvä roiskia värejä, nimittäin värejä kuitenkin haluan! Ei liikaa, että tilan tuntu säilyy, mutta sellaisia pieniä (ja suurempiakin) yksityiskohtia sinne tänne. Ja väreissä olenkin melkein kaikkiruokainen.

Näitä värikortteja hamstrasin K-Raudan värisävyseinästä (tai mikälie) ikionnellisena, kun kuulin, että niitä saa viedä kotiin...


Yksi väri-inspiraation lähde ovat nämä A:n kestovaipat.

Eli värejä tekstiileissä ja huonekalut sitten valkoisia ja vaaleaa puuta (nykyisen kodin tummanruskeat huonekalut saavat kokea muodonmuutoksen tai vaihtaa omistajaa, häälahjaksi saatua lipastoa lukuun ottamatta). Tästä on hyvä lähteä liikkeelle tarkempaa sisustusta miettimään ja suunnittelemaan.

Lähetä kommentti