Matkalle mukaan

Näköjään viime kesän Köpiksen reissulla alkunsa saanut pakkaamisperinne saa taas jatkoa. Turkkiinkin koitin nimittäin pakata mahdollisimman vähän vaatetta mukaan. Kaukana ovat siis ne
ajat, kun etelään pakattiin koko olemassa oleva kesävaatearsenaali.

Toisaalta pakatessa sitä rupesi myös miettimään, että kuinka vähillä vaatteilla sitä oikeasti pärjäisikään ihan normaalioloissakin. Kunhan vaatekappaleet olisivat helposti yhdisteltävissä ja täydentäisivät toisiaan, niin vähempikin totta vie riittäisi. Asia, mihin voisi kiinnittää huomiota muutenkin.


Mukaan tulevien vaatteiden ja vaatekokonaisuuksien suunnittelu oli mukavaa puuhaa. Tavoitteena on ollut se, että lähes kaikki kävisi kaiken kanssa. Seuraava viikko tulee näyttämään, miten onnistuneita valintani olivatkaan, mutta sitä ennen hieman listaa, mitä mukaan tällä kertaa lähti.


- 3 hihatonta toppia ja yksi tuubitoppi (puuttuu kuvasta)
- 1 t-paita
- 1 pitkähihainen paitapusero
- 1 ohut neule (varmuuden vuoksi, vaikka tällä hetkellä säätiedotus lupaa lämmintä)
- 1 villatakki (lähinnä lentomatkoja ajatellen)
- kimono (altaalle ja tarvittaessa harteille iltaisinkin)


- farkkushortsit
- kahdet kangashousut
- lyhyt hame
- midihame
- 2 mekkoa (päivähengailuun)
- 1 maksimekko
- bikinit


Kengissä hurvittelinkin sitten vähän enemmän, sillä niitä lähti mukaan peräti neljät. Nuo Crocsin ballerinat menevät tarvittaessa sadekengistäkin;-)


Ja sitten vielä korut.

2 kommenttia

  1. Oi, hyvältä näyttää! Osaisipa itsekin pakata juuri sopivan verran vaatteita matkaan. Yleensä jotakin on liikaa, ja sitten taas toisaalta jotain mitä muka olisi tarvinnut, jää puuttumaan... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! Onnistuin minäkin pakkaamaan kuitenkin vähän liikaa, pari vaatetta jäi käyttämättömäksi, mutta muuten tämä setti kyllä onnistui oikein hyvin:-)

      Poista