Juhannuksen kuva

Lähtiessämme eilen juhannuksen viettoon mökille varasin kameran mukaan ajatellen, että räpsin tunnelmallisia juhannuskuvia tänne blogiin. Jokin ilmeisesti ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, sillä illan päätteeksi muistikortille oli tallentunut vain tämä ja muutama muu. Kuva kuitenkin kuvaa meidän juhannusta sen verran osuvasti, että täytyy se tännekin taltioida. Jossain vaiheessa lupaava auringonpaiste vaihtui vesisateeseen ja ruokailuun tarkoitettu suojaisa omenapuun alunen pelkäksi grillauskatokseksi. Grilliherkuista ei siltikään tingitty ja märät kokitkin jaksoivat hymyillä kaikesta huolimatta. Tosin meno hyytyi juuri siinä vaiheessa, kun aurinko rupesi pilven takaa taas pilkistelemään ja oman kodin lämpö voitti juhannuskokon odottelun. Suomen kesä <3


Lähetä kommentti