Viikon vanha vauva

Vauva täyttää tänään viikon ja ajan huiman kulumisen (ja oman huonon muistini) kunniaksi päätinkin kirjata ylös ensimmäisen viikon tunnelmia. Näin pienen vauvan kohdalla mistään rytmistä on vielä turha puhua, ja asiat saattavat muuttua täysin erilaisiksi jo huomenna. Alla kuvatulla tavalla on kuitenkin elelty ensimmäisen viikon ajan.

Vauva nukkuu päivisin selkeästi pidempiä pätkiä kuin öisin (joskus kolmekin tuntia, väliin syönti ja sitten taas). Yöllä nimittäin syödään n. 1,5 tunnin välein aamuun asti, mutta toisaalta öisin vauva nukahtaa heti uudelleen syötön jälkeen. Tosin viime yönä ensimmäinen unipätkä oli lähes 4 tuntia, mikä oli aikamoista luksusta! Tarkoitus olisi, että ensimmäisen yöpätkän vauva nukkuisi omassa sängyssään ja siirtyisi sitten viereen kun nälkä ensimmäisen kerran yllättää, mutta toistaiseksi vauva sekä äiti ovat nukahtaneet jo "iltapalan" aikana, ja näin ollen vauva on jäänyt vanhempien sänkyyn saman tien. Päivisin kaiken nukkumisen vastapainoksi vauva saattaa jo olla valveilla reilun tunnin parikin kerrallaan. Sylin lisäksi myös sitteriä on jo kokeiltu ja siinä vauva viihtyy hyvin, jos muu perhe puuhailee tarpeeksi lähellä ympärillä. Nälkäkitinän lisäksi vauva osaa myös ilmaista jo tylsistymisensä päästelemällä kovaäänistä vikinää. Poika syö usein (tankkausvaiheitakin on), mutta ei koko ajan kuten siskonsa välillä samanikäisinä (tai ehkä äidin asenne vain on muuttunut?).

Muuten ensimmäinen viikko on elelty perheen kesken kotosalla isosiskojen menoja lukuun ottamatta, ja olenpa itsekin karannut pariin otteeseen naapuriin kauppaan ostamaan mm. sisustuslehden, lakuja ja tulppaaneita. Ulkoilua vauvan kanssa kevätauringossa joudutaan tosin odottamaan vielä viikon verran, joten toivotaan että kelit pysyttelevät keväisinä jatkossakin.





4 kommenttia

  1. Oi valtavasti onnea pienestä ihanuudesta!! Melkein tuli samat syntymäpäivät meiän vauvoille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Melina<3 No niin tuli, vaikka teidän vauvauutisia lukiessani luulin, että täällä odoteltaisiin vielä ainakin viikko pari :-)

      Poista
  2. Paljon onnea teille perheenlisäyksen johdosta, on söpö pikkumies! Ja toivotaan myös, että ne aurinkoiset kevätkelit sieltä palaavat vielä... :) T. Heidi S.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi<3 Joo, toivotaan että aurinko pian taas paistaa! Eipä ole sisällä hengailu ihan niin paljon harmittanut, kun ulkona on satanut vettä:-)

      Poista