Jotain vaaleanpunaista


Viikko alkuun asukuvilla ja vaaleanpunaisella. Ja väsyneissä tunnelmissa. Tällä hetkellä tuntuu, että arkeen mahtuu kahdenlaisia päiviä. Niitä hyviä, kun yöllä on saanut nukkua jokseenkin hyvin, ja sitten niitä väsyneempiä. Kuten tänään. Normaalien kolmen syöttökerran lisäksi illalla kuuden jälkeen sohvalle nukahtanut esikoinen tuli pirteänä juttelemaan uniselle äidille kolmelta ja toistamiseen viideltä. Lisäksi jossain siinä välissä vauva putosi varotoimenpiteistä huolimatta sängystä. Ei tietenkään omastaan vaan minun vierestäni, siitä ainoasta heikosta kohdasta muuten ympäriinsä tuoleilla, tyynyillä sun muilla reunustetussa sängyssä. Isommilta kolhuilta kuitenkin onneksi säästyttiin, vaikka unissaan möyrinyt vauva (ja äiti myös) säikähtikin aika tavalla.

Ilmojen puolesta alkaa nyt näyttää siltä, että villakangastakkien rinnalle on kaivettava esiin myös se vedenpitävämpi yksilö. Sen verran kovaa ainakin Helsingissä satoi tänä aamuna. Hämmentävää, että olen pystynyt sinnittelemään ilman parkatakkiani näinkin pitkälle kuin marraskuun puoliväliin.



Neule ja pipo omatekemät / farkut Bik bok Never denim / t-paita Mango / saappaat Bianco / huivi Pieces / takki Vila / laukku Boden

Lähetä kommentti