Loma Roomassa: maalla



Vietimme syyslomalla neljä päivää Roomassa. Matkaan lähdettiin ennen kaikkea ulkomailla asustavan Anssin siskon syntymäpäiväjuhlien vuoksi ja meidän perheen lisäksi matkaseurueeseen kuuluivat myös Anssin äiti sekä veljen perhe. Syntymäpäiviä juhlittiin loman puolivälissä maaseudulla, ja tästä syystä nelipäiväinen reissumme jakautui kahteen yöhön maalla ja kahteen kaupungissa.

Loman alkupuolen majoittauduimme näissä hurmaavissa maisemissa noin tunnin ajomatkan päässä Rooman keskustasta. Kyseinen osittain jo etruskien ajoilta peräisin oleva pieni (loma)kylä viehättävine yksityiskohtineen vei ainakin allekirjoittaneen sydämen ja lapset sekä kolme serkkuaan ihastuivat tietenkin paikan suloisiin eläinasukkaisiin. Enpä yhtään ihmettele, että kaikenlaisten muiden juhlien lisäksi varsinkin häitä tuolla juhlitaan ahkeraan. 

Nämä kuvat ja tunnelmat siis matkamme maaseutuosiolta, kuulumisia kaupunkilomapuoliskolta seuraa seuraavassa postauksessa, joten pysykäähän kuulolla.


Lähetä kommentti