Lukupäiväkirja: helmikuu


Maaliskuu ja ensimmäinen virallinen kevätkuukausi. Ihanaa! Helmikuu jatkui yhtä vaihtelevana kuin alkoikin, joten maaliskuulle toivon vähän enemmän selkeärajaisia työpäiviä, vähemmän sairasteluja, kivoja juttuja perheen kanssa sekä paljon kevätauringon pilkahduksia. Loppukuusta vuorossa on myös jotain varsin erityistä, sillä pääsemme Anssin kanssa kahdestaan matkalle ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen.

Mutta nyt uusi merkintä lukupäiväkirjaan. Helmikuussa selailin puutarhakirjoja ja luin yhden romaanin, Enni Mustosen Emännöitsijän, joka on Syrjästäkatsojan tarinoita -kirjasarjan kolmas osa. Olin nuorempana suuri Kaari Utrio -fani ja menneisiin aikoihin sijoittuvat romaanit kiinnostavat edelleen. Mustosen kirjasarja yhdistää mielestäni helppolukuisella ja viihdyttävällä tavalla 1800- ja 1900-lukujen vaihteen ajankuvaa ja ihmiskohtaloita sekä kertoo kiinnostavasti myös suomalaisten merkkihenkilöiden elämästä niin faktan kuin fiktionkin avulla. Emännöitsijässä lähempään tarkasteluun pääsee Albert Edelfelt, jonka palveluksessa kirjasarjan päähenkilö Ida toimii.

Lähetä kommentti