Mökillä kukkii ja kasvaa


Arjen osittaisesta alkamisesta huolimatta olemme esikoisen kanssa viettäneet tällä viikolla paljon aikaa mökillä mm. poimimassa vadelmia, jotka viimein tuottavat satoa normaalista aikataulusta lähes kuukauden myöhässä. Ja mikäs mökillä on ollessa, kun aurinko hellii ja palsta on värikkäimmillään. Työläppärin lisäksi olen kantanut nyt ahkerasti mukana myös kameraa, joten tässä onkin tarjolla runsas kuvapaketti puutarhan kukka- ja kasviloistoa.

Mökillä kukkivat tällä hetkellä monet perinteiset perennat (mm. harmaakäenkukka, tarha-alpi, harmaamalvikki, syyskaunosilmä ja kirjokuunlilja), jotka ovat koristaneet palstaa jo mummin ajoista lähtien. Tänä vuonna mukaan mahtuu myös terassin ruukkutarha ja viime vuonna kylvetyt sormustinkukat. Tämän kesän uutuuksia ovat Annalan taimitorilta ostettu valkoinen myskimalva sekä keväällä idätyshyllyllä idätetyt kiiltomalvat ja kermanvalkoinen samettikukka. Terassi, kasvimaa ja laatikkoviljelmät ovat tuottaneet sadoksi jo salaattia, retiisiä, pinaattia, perunaa, tomaattia, kesäkurpitsaa, valkosipulia, porkkanaa ja yrttejä

Hei ja myös salkoruusuprojektini edistyy lupaavasti. Alkukesästä huolestuttavan pieniltä näyttäneet taimet ovat kasvaneet isoiksi ja elinvoimaisiksi lehtiruusukkeiksi (viimeinen kuva), ja salkoruusuja harrastava mökkinaapurikin ennusti niillä olevan hyvät mahdollisuudet selvitä talvesta ensi kesään.


Lähetä kommentti