Vanhoja aarteita


Onpa ollut aikamoinen viikko! Tämäkin postaus on ollut kutakuinkin valmiina joo sunnuntaista, mutta aikaa ei vain yksinkertaisesti ole riittänyt sen läpikäymiseen ja julkaise-painikkeen painamiseen. Ensimmäinen kokonainen arkiviikko ja itsellekin kolahti työsähköpostiin sellainen projekti, että töitä on tullut paiskittua iltaisinkin. Nyt kuitenkin olisi tarkoitus rauhoittua viikonlopun viettoon ja minimoida työhommat kahdeksi seuraavaksi päiväksi. Jee, juhlistetaan sitä siis vielä kovin kesäisellä päivän asulla viime viikonlopulta.

Jos edellisen asupostauksen kimonoa on säilötty hartaudella vaatehuoneen perukoilla vuodesta toiseen, niin niin on totta vie tätäkin puseroa. Voitin vuonna 2007 Matka-messuilta Blue1:n lennot, jotka lopulta tulin käyttäneeksi yksikseni vuorokauden matkaan Kööpenhaminaan. Sieltä, Strøgetin varrella sijainneesta BikBokista (kyseinen kauppa oli 10 vuotta sitten vielä eksoottisempi kuin Tukholman Gina Tricot) löysin tämän puseron, jonka malli ja kuosi puhutteli heti. Ja niin se tekee vieläkin, vaikka unohtuukin joskus sinne vaatehuoneeseen pitkiksikin ajoiksi. Kyseisen vaatekappaleen lumovoima tepsii muuten myös esikoiseen, joka huokaili ihastuksesta, kun puin sen viime lauantaina osaksi synttärijuhla-asuani. Tiedänpä siis, minne tämä yksilö päätyy, jos joskus siitä päätän luopua (mitä siis tuskin tulee tapahtumaan).

Toppi BikBok / hame H&M / tennarit Gola / korvakorut Maanantaimalli / laukku Boden

Lähetä kommentti