Ei ihan valmis vieläkään


Tällä hetkellä työn alla oleva mintunvihreä neuletakkini on laajin koskaan tekemäni käsityö. Tekele painaa sylissä jo aikamoisesti, mutta ei ole vieläkään valmis. En kuitenkaan malttanut olla kuvailematta sitä teille hieman jo nyt. Hihapuolena ja taskuttomana.

Olen istunut olohuoneen nurkassa jo niin monituiset illat ja vapaahetket, että olen jo mennyt laskuissa sekaisin. Milloin tämän oikein aloitin? Toisaalta olo ei ole vielä kovin kärsimätönkään, jatkan vain siitä, mihin viimeksi jäin ja tietenkin vähän myös haaveilen, miten takkia käytän sitten kun se vihdoin ja viimein valmistuu. Lyhyistä neulomishetkistä työpäivän jälkeen ennen arki-illan hulinoita on jo muodostunut se tarpeellinen vedenjakaja työajan ja perheajan välille.

Tämä projekti on sisältänyt varsin vähän purkamista. Uusien neulekikkojen opettelua sekä rikkoontuneen pyöröpuikon ja sitä seuranneen orastavan katastrofin kyllä. Mutta tästä tulee hieno, tiedän sen jo nyt.

Lähetä kommentti